Tahmeita keksejä ja suuria sanoja

”Enpä tiedä, mitä höpiset”, Hagrid sanoi kepeästi ja haki lisää kuppeja kaapista. Kun hän oli keittänyt teetä ja tarjonnut tahmeita keksejä, hän nojautui taemmas ja tarkasteli sysimustilla silmillään Harrya.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi karheasti.
”Joo”, Harry sanoi.
”Ei, et ole”, Hagrid sanoi. ”Tiettykään et ole. Mutta kohta olet taas.”
Harry ei sanonut mitään.
”Tiesin, että se nousee takasin”, Hagrid sanoi, ja Harry, Ron ja Hermione katsoivat häntä kauhistuneina. ”Oon tiennyt jo vuoskaudet. Tiesin, että jossain se vaan oottaa aikaansa. Pakko sen oli tapahtuu. No, nyt se on tapahtunu eikä nyt auta muu kun jatkaa tästä eespäin. Täytyy taistella. Pystytään ehkä pysäyttään se ennen kun se saa kunnon otteen. Semmosta Dumblerode ainaski suunnittelee. Hieno mies, Dumblerode. Niin kauan kun meillä on Dumblerode, en ole ihan hirveen huolissani.”
Hagrid kohotti tuuheita kulmakarvojaan nähtyään heidän epäuskoiset ilmeensä.
”Ei se mitää auta, et istuu vaan ja murehtii”, hän sanoi. ”Mikä on tullakseen, se tulee, ja me katotaan sitä päin pärstää sitten kun se tulee. Dumblerode kerto mitä teit, Harry.”
Hagrid röyhisti rintaansa katsoessaan Harrya. ”Teit yhtä paljon kun isäs olis tehny, enkä isommin vois ketään kehua.”
Harry hymyili hänelle. Se oli hänen ensimmäinen hymynsä moneen päivään.

Katkelma on J.K. Rowlingin kirjasta Harry Potter ja liekehtivä pikari (suomennos: Jaana Kapari)

Valitsin tämän katkelman, koska siinä on hyvä sanoma ja siitä välittyy toivoa. Lähtökohtaisesti en muista monienkaan lukemieni kirjojen yksittäisiä kohtia kovinkaan tarkkaan. Kun meille sitten annettiin koulussa tehtäväksi valita katkelma jostakin lukemastaan kirjasta, ei mieleen tullut aluksi mitään. Mietin kirjoja, joista olin pitänyt, mutta mitään yksittäistä kohtaa ei muistunut heti mieleen. Yleensä mieleen jää vain teos kokonaisuudessaan.

Lähdin kuitenkin miettimään kirjoja, joihin olin tykästynyt, niihin kuuluu mm. koko Harry Potter –sarja. Potterit ovat myös niitä harvoja kirjoja joita, olen lukenut useampaan kuin yhteen kertaan. Aluksi en kuitenkaan niistäkään muistanut mitään yksittäistä kohtaa, joka olisi ollut erityisen hyvä tai koskettava. Lähinnä yritin muistella kirjojen loppuja, yleensähän kirjat pyritään lopettamaan johonkin hienoon abstraktiin tai iskevään lauseeseen. Lopulta mieleeni palautui Potterin nelososan (Liekehtivä pikari) loppu, sen viimeinen lause. Muistin kuinka joskus ala-asteikäisenä, silloin kun Potter-huuma oli maksimissaan, juttelin kaverini kanssa. En muista olinko tuolloin jo itse lukenut neljättä osaa, mutta kaveriani ärsytti, koska hän oli mennyt lukemaan kirjan vikan lauseen ennalta, ennen kuin oli lukenut koko kirjaa.

”Kuten Hagrid sanoi: mikä on tullakseen, tulee… ja me kohtaamme sen pystypäin sitten kun se tulee.” Näihin sanoihin loppuu Harry Potter ja liekehtivä pikari. Itse en ymmärtänyt silloin, miksi tuon lukeminen ennalta oli ollut niin ”paha juttu”, eihän se edes paljasta mitään oleellista, viittaa vain seuraavaan osaan ja tuleviin tapahtumiin. Katkelma kuitenkin kuulosti hienolta, kun joku toinen luki sen ääneen.

Kirjan loppulause ei kuitenkaan jäänyt pyörimään mieleeni ja unohdin sen, mutta nyt menin etsimään kohtaa uudelleen. Aluksi en ollut varma, minkä osan loppu se oli, mutta oikea kirja löytyi kuitenkin nopeasti. Huomasin kuitenkin, että kohta yksinään ei riitä. Se oli vain viittaus Hagridin aikaisempaan sanomiseen, joten lähdin selaamaan kirjaa takaisin päin. Pian löysinkin oikean ja alkuperäisen kohdan, jossa Hagrid puhuu Harrylle Ronille ja Hermionelle (katkelma yllä).

Katkelma on hyvä kahdesta syystä. Ensimmäiseksi: kohtauksesta välittyy hyvin tunnelma. Kirjan lukeneet tietävät, että Voldemort, pahojen velhojen johtaja, on neloskirjan lopussa noussut takaisin. Harry on juuri nähnyt, kuinka Voldemort tappoi Harryn koulutoverin ja melkein Harrynkin. Kaikki velhomaailmassa ovat kauhuissaan ja pelkäävät tulevaa. Hagrid kuitenkin saa olemuksellaan ja sanoillaan valettua uskoa ja toivoa Harryyn. Kohtauksesta kuvastuu hyvin Hagridin koko luonne, vaikeassa tilanteessa Harry ystävineen voi aina luottaa Hagridiin. Hagrid on rehellinen ja sympaattinen tuuheine kulmakarvoineen ja tahmaisine kekseineen. Hän edustaa turvaa pimeässä ja pelottavassa maailmassa, lopultahan Hagrid saa Harrynkin taas hymyilemään.

Uskoisin, että kohtauksen tunnelma välittyy myös niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. Samoin kuin Hagridin ymmärrys maailmaa kohtaan sekä usko tulevaisuuteen. Hänen mielestään ei saa lannistua, jäädä tuleen makaamaan. Tällaisia ihmisiä tarvittaisiin varmaan enemmän ihan oikeassakin elämässä.

Sanoma on toinen asia, jonka vuoksi valitsin kohdan. ”No, nyt se on tapahtunu eikä nyt auta muu kun jatkaa tästä eespäin. Täytyy taistella.” Hagridin sanat sopivat hyvin mihin tahansa elämän tilanteeseen. Maailmassa tapahtuu paljon kaikenlaista pahaa, isoja ja pieniä asioita, mutta jälkikäteen niitä ei voi enää muuttaa. Väillä täytyy vain jaksaa jatkaa eteenpäin. Ja toisaalta: ”Mikä on tullakseen, se tulee, ja me katotaan sitä päin pärstää sitten kun se tulee.”